21.7.2016

Taloprojektia ja lomailua

Kesäloman ensimmäinen päivä..


Työstäni tulen varmaan kertomaan myöhemmin lisää, mutta tässä kohtaa siitä sen verran, että vaihdoin työpaikkaa vuoden vaihteessa. Kerrankin onnistuin pitämään puoleni neuvotteluissa, jotka tosin käytiin sähköpostilla, mikä antoi minulle mielestäni minulle hieman etulyöntiasemaa. Olen kirjoittaessa paljon vahvemmilla kuin esim. puhelimessa puhuessani ja toisaalta henkilön jonka kanssa asiasta neuvottelin (HR-ihminen) ei olisi voinutkaan minulle luvata omatoimisesti sitä mitä lopulta sain. Joten en mennyt siihen perinteiseen ”Emme voi tarjota sinulle tämän enempää”, joka tarkoittaa ”Minulla ei ole valtuuksia tämän enempään”, jolloin olisin vastannut ”Okei, no ei sitten. Otan sen minkä annatte”. Mutta nyt pystyin sanomaan, ”Ei, olen arvokkaampi kuin luulettekaan. Jos haluatte minut, joudutte tarjoamaan enemmän.”. Ja hän tarkisti asioita johdolta ja sai luvan tarjota enemmän.
Ja niin minä sain itselleni täydet lomat.

Uusien työkavereitteni mielestä en olisi ehkä ansainnut niitä; nämä viikot meillä on työpaikalla alimiehitystä ja töitä olisi riittänyt, ja heidän mielestään meidän uusien kuuluisi painaa hommia niska limassa, kun he pidempään olleet lomailevat. Mutta yritän koko ajan kertoa itselleni, että olen myös ansainnut nämä. Edellisessä työpaikassani pidin lomia todella vähän, koska olin liian tunnollinen työntekijä ja ajattelin että työnantajalle olisi tullut ongelmia siitä kun minä olisin lomaillut. Ja tämän työpaikan vaihdoksen myötä minulta kuitenkin paloi osa pitämättömistä lomista. Siis toki sain lomapalkan, mutta lomarahat menetin.
Ja muutoinkin, jos onnistuin nämä lomat neuvottelemaan itselleni, eivätkö ne sitten kuulu minulle?

.. ja ”rentoutuminen”

Kuinka sitten yleensä vietän lomani? Tai vapaani? Kuinka rentoudun? Yleensä laitellen vanhaa taloani.

Välillä minulta kysytään, kuinka voin rentoutua kun koko ajan touhuan ja laittelen paikkoja kotona. No ei se aina rentoutumiselta ehkä tunnukaan, mutta kaipaan vastapainoa palkkatyölleni. Palkkatyöni on toimistohommia ja olen ikäni tykännyt tehdä töitä myös käsilläni. Aikanaan kun olin rakennuksilla hommissa, vapaa-aikani vietin lueskellen ja oikeasti paikallaan ollen. Nyt kun teen sitä arkisin, päivät pitkät, haluan vapaalla olla liikkeellä. Tosin tästä kroppa väsyy, joten välillä edelleen vapaalla vain lueskelen, blogeja ja kirjoja.

Minulla on monia projekteja talossa menossa. Niistä yhtenä suurimpana on keittiöremontti. Alun perin tarkoitukseni oli uudistaa koko keittiö. Repiä kaikki kaapit pois ja laittaa tilalle uus-vanhat kaapit. Otin asuntolainan yhteydessä lainaakin tähän projektiin. Hinnoittelin projektin hyvin yläkanttiin (oman budjetin mukaan) mutta järkeväksi suhteessa siihen, paljonko kustannukset tulisivat olemaan, jos perusjantteri tekisi itselleen uuden keittiön ja hankkisi kaiken uutena kaupasta sekä hankkisi kaikki kodinkoneetkin. Itselläni oli todellisuudessa tarkoituksena etsiä jokin purettava keittiö ja saada sitä kautta halvalla itselle uusi keittiö. Ja kodinkoneet olivat minusta ihan hyvät, mitä talosta jo löytyi.

No, suunnitelmiin on ehtinyt tulla monia mutkia matkaan, joista tarkemmin kerron lisää myöhemmin. Tällä hetkellä suunnitelmissa olisi ehkä sittenkin maalata keittiö uusiksi tai kokeilla niihin dc-fixiä. Hmm, ei ehkä (taaskaan) ihan perinteinen lähestymistapa vuoden -48 talon keittiöremonttiin..?

Keittiön kaappien värimaailma tällä hetkellä. Valitettavasti silmä on alkanut jo tottua tähän. Pakko kiirehtiä, etteivät kaapit jää tämän väriseksi..!

Innostuin hieman kynnellä rapsuttamaan maalipintaa. No nyt sille viimeistään on tehtävä jotain.
Montako eri väriä löydät ovesta?

Muilta osin keittiön värit myötäilevät kaapistojen värejä. Keltainen ei ole millään tavalla lempivärini, joten olen tuota tapettia kohtaan hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti